Taas leivotutti. Pikkusisko muisteli taannoin serkun tekemää taivaallista mangojuustokakkua, jonka resepti on vissiin salainen.. Tai liian härski julkaistavaksi. Hih. Se kuulosti niin ihanalta, että googlettelin vähän ja tein sitten tällaisen oman versioinnin mango-teemalla.
200 g (1 pötkö) minttu-dominoja
50 g leivontamargariinia
1 prk vispikermaa
1 prk Flora vanillaa
200 g (1 prk) appelsiinituorejuustoa
8 liivatetta (6 täytteeseen, 2 kiilteeseen)
2 prk mangopilttiä (1 täytteeseen, 1 kiilteeksi)
2 rkl sokeria
4 rkl vettä
(Huom. tykkään vain tasamitoista leivonnassa. Risois käyttää tyyliin 3 dl kermaa..)
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit ja lisää sulatettu rasva. Laita irtopohjavuoan pohjan päälle leivinpaperi (niin, että ylimääräinen paperi tulee reunojen alta yli). Painele seos tasaisesti vuoan pohjalle.
Vatkaa kerma ja vaniljakastike vaahdoksi, lisää tuorejuusto. Puristele liivatteista (6 kpl) vesi ja liuota ne 2 rkl:ään kiehuvaa vettä. Lisää liivateseos täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä rauhassa.
Lopuksi liuota 2 liivatelehteä 2 ruokalusikalliseen vettä, sekoita joukkoon sokeri ja mangopiltti ja kaada kiille varovasti hyytyneen kakun päälle. Anna vielä hyytyä tovi ja sen jälkeen on kakku valmis nautittavaksi.
HUOM! Tuosta dominomäärästä ei saa sitten syödä kuormasta YHTÄKÄÄN, ko. määrä riittää just ja just peittämään vuoan pohjan. Minttu-dominojen maku on ihana ja sopii kakkuun hyvin, pohjan voisi tehdä tupalanakin. Ainoa miinus on se, että pohja kovettuu yllättävän kovaksi, joten sen leikkaaminen nätisti voi olla hankalaa. Luulen, että se liittyy keksi täyte-ominaisuuteen, kaura/digestive-pohjassa en vastaavaan ongelmaan ole törmännyt. Mutta ne ei toki ookaan sit yhtä hyviä :)
Tänään on puuhasteltu vähän myös sisustuksen parissa. Pätkä Maija Louekarin Siirtolapuutarhaa on odotellut ripustusta jo ties kuinka kauan. Välillä tuli jo uskonpuute, että kuosi on liian massiivinen meidän olohuoneeseen, mutta nyt kun naputeltiin kehys ja kangas kiinni, se tuntuukin passaavan todella hyvin. Ruuvien paikatkin on jo piirretty, josko sen sais tästä samoilla lämpimillä ihan seinälle asti. :D

1 kommenttia:
tuo kangastaulu on IHANA!
Lähetä kommentti